maanantai 18. maaliskuuta 2013

Keväänviettoa Geneveläisittäin

Viime viikonloppuna ohjelmaa järjestyi jälleen kuin tyhjästä, kun huomasimme, että Genevessä on menossa jokakeväinen megaluokan autonäyttely. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 83. kertaa ja autovalmistajien  keskuudessa se onkin yksi arvostetuimmista. Tämä näkyy mm. messuilla esiteltävien uutuusmallien määrässä. Autoiluaiheen koskettaessa minua hyvinkin läheltä päätös lähtemisestä ei ollut siis kovinkaan vaikea.

Periaatteen miehinä (ja naisena) tietysti autoilimme Geneveen junailun sijaan virittäytyäksemme samalla oikeaan tunnelmaan näyttelyä varten. Jotain järjestelyjen toimivuudesta kertoo se, että omia aivoja ei tarvinnut tapahtumaan löytääkseen käyttää juuri lainkaan. Opasteet parkkipaikalle, liikenteenohjaus sekä bussiyhteydet parkkipaikalta itse messuhallille toimivat kuin junan vessa tilanteeseen sopimatonta joukkoliikennekielikuvaa käyttääkseni. Jälleen kerran osoitus siitä, kuinka koko kansakunta tuntuu toimivan aivokirurgilta vaadittavalla tarkkuudella.

Autolla kohteeseen kuten asiaan kuuluu.
Vaikka suhtaudun ihmisten massakokoontumisiin monesti hieman penseästi, täytyy todeta, että messuhallin ulkopuolella olo oli kuin pikkupojalla. Jos joku tylsimys koittaa nyt itselleen vakuutella, että autoista innostuminen on lapsellista eikä millään mittapuulla järjenjuoksultaan terveen ihmislapsen hommaa, niin rohkenen olla eri mieltä. Vasta-argumenttina väitän, että mikäli hienot autot eivät väristä henkilökohtaista innostusviisaria laisinkaan, niin todennäköisesti henkilö on autuaan tietämätön siitä, millaisia fiiliksiä autoilu voi parhaimmillaan saada aikaan. Täysin syntistähän se on ilman muuta, mutta niin on kaikki muukin hauska tässä maailmassa. Nyt kuitenkin lätinät sikseen, sillä on aika astua pedon kitaan.

Suuresta houkutuksesta huolimatta en ala autotoimittajaksi enkä edes yritä kertoa, millaisia uutuusmalleja tai teknisiä hienouksia oli mikäkin valmistaja tuonut näytille. On kuitenkin eräs automerkki, jota en malta olla erikseen hehkutamatta: Aston Martin. Brittiläinen valmistaja, joka suutii mielestäni eleganttiudessaan ja urheilullisuudessaan kaikki muut. Sen jokaisen mallin hillityn sulava ja herrasmiesmäinen, mutta samalla äärimmäistä suorituskykyä uhkuva tyyli saa joskus jopa Ferrarit ja Lamborghinit tuntumaan pikkupoikien leikkiautoilta. Tätä mieltä olin ennen messuille menemistä ja entistä vakuuttuneempi asiasta olen nähtyäni kaikki mainitsemani superautot lähes vieretysten. Minua ei edes kiinnosta mikä niistä on nopein tai missä on eniten hevosvoimia. Yhdentekevää. Kenties ratkaiseva ero syntyykin jossain alitajuntani syövereissä. Kenties samaistun mielikuvissani enemmän Aston Martinilla ajavaan tuplanollilla varustettuun salaisen palvelun agenttiin kuin kuumaveriseen saapasmaan machoilijaan Ferrarin puikoissa.

Aston Martin - kyllä kiitos.
Vaikka edellisen esimerkin punninta on valitettavan hypoteettinen, on tunnerekisterin merkitys kulutushyödykkeiden kuninkaan valinnassa kiistatta mittava. Näyttelyssä tämä korostuu erityisesti, vaikka näennäisjärkevinä ihmisiolioina koitammekin muuta itsellemme väittää. Valtavan ristiriitaisten ärsykkeiden tulvan kohdatessa messukävijää päällimmäisenä mieleen jää nimittäin se, millainen tunnelma milläkin osastolla vallitsee. Onko se sympaattinen, kotoisa, tulevaisuushenkinen, vai kenties kitchinen, aneeminen tai muuten vain jämähtänyt. Tekninen etevyys toki tuo vakuuttavuutta, mutta koko homman voi pilata totaalisesti huonolla esillepanolla. Siksi ei olekaan yllättävää, että näyttelyssä oli tarjolla tanssia, soittoa ja visuaalisia tehosteita runsain mitoin. Seuraavassa videossa Fordin toteutus aiheesta.


Hyvä kysymys on myös se, miksi näyttely järjestetään juuri Genevessä. Vastaus tähänkin on hyvin yksinkertainen: missä on kysyntää, on myös tarjontaa. Sveitsissähän ostovoimaista porukkaa riittää ja lisäksi maantieteellinen sijainti on oivallinen. Erinomaisena esimerkkinä ostovoimasta toimikin eräs Ferrarin osastolla näkemäni tapaus. Yleensähän messuilla kalleimpien autojen välittömään läheisyyteen tai niiden sisälle on asiaa ainoastaan vip-vierailla. Ferrarin aidatulla vip-osastolla oli kuitenkin eräs malli (LaFerrari), joka oli vielä erikseen aidattu. Sen läheisyyteen ei siis ollut asiaa edes tavan vip-pulliaisella. Eräs venäläiseltä oligarkilta vaikuttanut herrasmies kuitenkin näytti kovasti neuvottelevan kaupoista Ferrari-jobbarin kanssa. Niinpä tuota miljoonan punnan punaista paholaista kiertäneet vitjat avattiin ja patu pääsi istukelemaan erikoisvartioidun Maranellon orin sisälle. Huvittavana seurauksena kaikki Ferrarin pilttuuta ympäröineet taatelintallaajat alkoivatkin kuvata pohattaa auton sijaan, mikä ei tuntunut lainkaan haittaavan miestä. Köyhät kyykkyyn!

Pitkä päivä näyttelyssä sai arvoisensa päätöksen takasin Berniin palattuamme. Kävelimme kadulla, kun takaamme kuului raa'asta voimasta viestivää murinaa. Sekunnin murto-osissa murina yltyi rujoksi karjunnaksi ja kyllä: Aston Martin Vanguish! Hetken olin kaivamassa kameraa esille, mutta totesin sen olevan turhaa, sillä perävalot olivat jo hävinneet kaukaisuuteen. Ihoni sen sijaan oli  edelleen kananlihalla ja korvissani soi kahdentoista sylinterin soittama väkevä sinfonia. Kenties vielä jonain kauniina päivänä kapellimestarin sauva on minun.

Autoja, autoja silmänkantamattomiiin.
Positiivisten muistijälkien synnyttämistä a'la Ford.
BMW:n scifilaboratoriohenkinen näyttelytila.
Future is here.
Jan ja Mercedeksen moottori.
Näyttelyn rumin -kilpailun suvereeni voittaja.
Unelma #2. Taustalla osastoista kaunein.

Maranellon meininkiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti