Vaikka vaihto-opiskelu on sujunut tähän mennessä erittäin jouheasti eikä suuria vastoinkäymisiä ole ollut, on vastaan tullut myös uusia ja hämmennystäkin aiheuttavia asioita. Yksi näihin lukeutuvista on ehdottomasti se tosiseikka, että Sonaatti ei ole monikansallinen yritys kuten ei myöskään Ilokiven ruokala (ainakaan vielä, tsemppia vääntöihin kollegat siellä edarissa). Opiskeljan ruokahuoltoa koskevaa kulttuurishokkia lisäävänä asianhaarana toimii myös opiskelijalounaan valtio-osuuden puuttuminen sekä korkeahko päivittäiselintarvikkeiden hinta. Tähän kun lisätään se, että periaatteenani koko Jyväskylässä opiskeluni ajan on ollut, että syön koululla aina kun mahdollista, alkaa ei niin hyvänmakuinen soppa olemaan valmis. Kokkaustaitoni olivat nimittäin tänne saapuessani kohtuullisen kesäterässä, jos ne terässä ylipäätään olivat koskaan olleetkaan.
 |
| This is where the magic is supposed to happen. |
Saapumiseni jälkeen ensimmäisten päivien aikana pudotus oli karu. Ei sonaattia eikä äitiä lähettyvillä, mutta nälkä sen sijaan oli kintereillä yhtä useasti kuin Suomessakin. Yliopistolla on kyllä ruokala, mutta en ole kuullut ylistäviä arvioita siitä keneltäkään. Lisäksi normiateria on kalliimpi kuin paistopiste, mikä lisää asioinnin kynnystä huomattavasti, sillä voisinhan olla syömässä karitsanpihviä samalla rahalla. Kaupassakin kaikki tuotteiden nimet ovat saksaksi. Purjosipulin, perunoiden tai muiden keittojuuresten lähestyminen ilman täyttä varmuutta siitä, mitä on ostamassa ja miten sitä mahdollisesti tulisi käyttää ruuanlaitossa sai aikaan sen, että ensimmäisten päiveni aikana kauppareissuni muistuttivat pituudeltaan pyhiinvaellusmatkoja. Esimerkiksi lihaliemikuutioita sekä puuroa piti minun etsimäni ainakin kahdella eri reissulla, kunnes lopulta löysin kyseiset tuotteet. Kirosin myös sanakirjan, koska en löytänyt saksankielistä vastinetta kaikille tuotenimikkeille.
Jotta peukalo saataisiin siirtymään kämmenen keskikohdalta edes hitusen lähemmäs sille kuuluvaa paikkaa, saivat myös kaikensorttiset ruokablogit ja kotikokkisivustot lisää liikennettä servereilleen. Ensimmäisenä ruokalajina päätin valmistaa jokamiehen perusratkaisun nälän poistamiseen, jauhelihakastikkeen. Tätä olikin tullut jo joskus muinoin kotisuomessa valmistettua, mikä teki siitä helposti lähestyttävän valinnan. Reseptin toteuttamiseen vaadittavaa paseerattua tomaattia tosin etsiskelin jälleen kaupasta lähemmäs puolisen tuntia, kunnes kyllästyin ja heitin arvalla jonkin tomaattipurnukan ostoskoriini. Vaikka itse kastikkeen valmistusprosessi oli ehkä hieman hapuileva, itse lopputulos miellytti makunystyröitäni huomattavan paljon. Maistuva itse tehty ruoka valoi uskoa tulevaan ja sai kokki-itsetuntoni nostamaan päätään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Sisulla tästä vielä noustaan!
Omaa kokki-identiteettiäni etsiessä olen päättänyt näin aluksi seurata eräänlaista kunnianhimoinen suurtalouskokki -ideologiaa. Kaikki me kauppatieteilijäthän tiedämme suurtuotannon edut: yksikkökustannus pienenee, kun asetusajat lyhenevät ja lisäksi työn organisointi on raaka-aineiden osalta helpompaa. On yksinkertaisempaa tehdä ruokaa muutamaksi päiväksi kerralla kuin joka päivä erikseen tihrustaa parsoja ristiin lautaselle hengen pitimiksi. Toinen ideologiani kulmakivistä on japanilaisten tuotantotalousinssienkin suosima jatkuvan parantamisen periaate. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ruoka olisi maultaan tyydyttävää, se ei vielä riitä. On pyrittävä löytämään parempia tapoja tehdä sama ruoka uudestaan seuraavalla kerralla. Lite bättre, sanoi Currekin jo vuonna 1995.
Sittemmin yhden miehen suurtalouskeittiöni ruokalista on laajentunut muutamilla edelliset kriteerit täyttävillä ruokalajeilla kuten tuunattu makaronilaatikko, jauhelihakeitto koko perheelle, perusjätkän pekonipyttäri sekä lukuisat munakasvariaatiot. Erityisesti jauhelihakeitto on saavuttanut suuren suosion omassa keittiössäni. Helppoa, suomalaista ja terveellistäkin. Lisäksi joskus harvoin tulee syötyä eineksiä, mutta niistä ei paljoa kertomista ole. Sanottava on kuitenkin, että täällä on turha edes yrittää elää einesmakaronilaatikolla tai kuraläppäpizzoilla. Hyllymetrejä ko. ruuankuvausmassan esillepanoon on käytetty vain murto-osa siitä, mihin Suomen supermarketeissa on totuttu.
Tämänkertainen ruoka-aiheinen blogitekstini keskittyi lähinnä selvitytymiseen, mutta toki sveitsiläinen ruokakulttuuri on paljon muutakin kuin makaronilaatikkoa ja jauhelihakeittoa. Se on mm. juustoa, juustoa ja juustoa. Kuten yleensäkin elämässä, on tässäkin asiassa kuitenkin hyvästä kiivetä tyvestä puuhun eikä toisin päin. Seuraavissa ruoka-aiheisissa blogipostauksessa voimme rauhassa siirtyä Maslowin tarvehierarkian korkeammille tasoille toteuttamaan itseämme, sillä fysiologiset edellytykset henkiinjäämiselle on nyt turvattu.
Berniläinen eloonjäämiskeitto (noin 4 annosta)
Tarvitset:
8-10 keskikokoista perunaa
n. 400g jauhelihaa
2 keskikokoista sipulia
2-4 valkosipulinkynttä oman maun mukaan
3-4 porkkanaa
1,5 lihaliemikuutiota
Kokonaisia mustapippureita noin 15-20 kpl.
Vettä
Suolaa
Tuoretta persiljaa
Aloita projekti kuorimalla ja pikkomalla perunat, porkkanat, sipuli sekä valkosipuli. Nakkaa kaikki pilkkeet isohkoon kattilaan. Pienessä kattilassa keiton tekeminen on nimittäin ankeata puuhaa. Lisää vettä niin, että potut poikineen peittyvät reilusti. Lisää lihaliemikuutiot ja pippuri. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä lihaliemikuutiot ovat jo itsessään suolaisia. Samoin lihaliemikuution kanssa maltti on valttia. Ei ole kivaa, jos keitto maistuu pelkästään sille. Laita seuraavaksi koko hoito liedelle, laita kansi päälle ja anna kiehua.
Sillä välin kun juurekset kypsyvät, ruskista jauheliha. Jauhelihaa ei välttämättä tarvitse maustaa erikseen, mutta ei kai siitä haittaakaan ole. Suosittelen käyttämään kohtuullisen vähärasvaista lihalaatua, sillä jumalattomat rasvakökkäreet keiton jäähtyessä eivät lisää ruuan houkuttelevuutta tulevina ruokailupäivinä.
Kun juurekset ovat viittä vaille kypsiä, lisää jauheliha keiton sekaan. Anna porista vähän aikaa kunnes keitto on kypsää. Silppua reippaasti tuoretta persiljaa, nakkaa silppu kattilaan ja käännä pari kertaa. Muista, että persiljaa et voi laittaa liikaa! Persiljaa lisäämällä osoitat myös omaa kunnianhimoasi kokkina ja näytät, että et mene siitä, mistä aita on matalin. Olet siis kova luu.
Guete, sanoi berniläinen, kun hyvää ruokahalua toivotti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti