torstai 9. toukokuuta 2013

Kynänteroittajan päiväkirja

Sanan vaihto-opiskelija varsinaiseen merkitykseen pureuduttaessa tarkoittaa se ensisijaisesti ulkomailla opiskelevaa henkilöä. Virallisesti se ei siis tarkoita ulkomailla asuvaa henkilöä, joka on sangen kiinnostunut reissaamisesta, hauskanpidosta ja ulkomaalaisten ihmisten kanssa sosialisoimisesta, vaikka näillä piilo-opetussuunnitelmallisilla aktiviteeteilla tietysti oma merkittävä roolinsa kokonaisuudessa onkin. Siispä tällä kertaa ajattelin vihdoin kertoa siitä, millaista koulunkäynti Bernin yliopistossa oikein on.

Yhteensä Sveitsissä on kaksitoista yliopistoa, joista kaksi on teknillisiä korkeakouluja. Bernin yliopisto on kooltaan keskiluokkaa opiskelijamäärän keikkuessa 15.000 korvilla. Kampuksenkuluttajien määrällä mitattuna se on siis kooltaan hyvin lähellä Jyväskylän yliopistoa. Tiedekunnissa löytyy mm. teologiaa, lakia, liike- ja kansantaloustiedettä, lääketiedettä, eläinlääketiedettä, humanistisia aineita sekä luonnontieteitä. Kooltaan kaikki tiedekunnat ovat suhteellisen tasavahvoja ainoastaan eläinlääketieteen ja teologian jäädessä muita merkittävästi pienemmiksi.

Suomessa luen pääaineenani laskentatoimea. Täällä olen kuitenkin valinnut myös muiden aineiden kursseja siltä pohjalta, mitkä kuulostavat kiinnostavilta. Niinpä lukujärjestykseen on tarttunut kursseja kuten Euroopan integraatio, kansainvälinen henkilöstöhallinto sekä yritysarvostuksen syventävä kurssi. Paljon muutakin kiinnostavaa tietysti olisi ollut tarjolla.

Sitten muutamalla sanalla täkäläisen luentokulttuurin hienouksista. Ensimmäinen eroavaisuus on, että luentosalin ovi käy kesken luennon huomattavasti verkkaisemmin kuin Suomessa. Luokkaan tullaan ajoissa eikä sieltä poistuta kesken kaiken syyttä suotta. Tilaisuus on pyhitetty oppimiselle ja sekä luennoitsijat että opiskelijat tuntuvat ymmärtävän tämän. Onkin ollut hienoa huomata, että pääsääntöisesti luennoilta lähtiessä  olo on motivoituneempi kuin ennen paikalle saapumista eikä toisin päin.

Kursseista ja opetuksen tasosta yleensäkin on pelkästään positiivista kerrottavaa. Ralliharrastuksen harvinaisuus ilmeisesti korreloi suoraan puhutun englannin tasoon, sillä pääsääntöisesti täkäläiset luennoitsijat  heittävät läpyskää lähes natiivisti. Luennoilla istuminen onkin miellyttävää, kun samalla voi myös opetella englannin kielen kiemuroita. Saksankielisten kurssien valitsemiseen kanttini ei sen sijaan riittänyt, sillä mopolla ei ole asiaa moottoritielle.

Yllättävä ero on myös, että luennoilla ei törmää vastaavaan Macbook -armadaan kuin Suomessa, vaan vanhan koulun monistetut dialehtiöt rokkaavat edelleen. Välillä kesken luennon jopa havahtuu nostalgiseen rapinaan, kun kaikki vaihtavat monisteläpyskänsä sivua yhtä aikaa. (Tässä olisi erinomainen sauma elvyttää Pörssin kuihtunut kopiokonebisnes, arvon hallitus 13.) Kenties vähäisestä tietotekniikan määrästä johtuen ei myöskään facebookin pläräily tai Iltalehden tarjoamien sensaatiouutisten lukeminen kesken luennon ole aivan yhtä härskiä kuin meikäläisissä luentosaleissa, vaikka vanha stalkkeri on sitäkin havainnut. Paikallisiin erikoisuuksiin  myös kuuluu, että luennon päättyessä kuuluu koputtaa suosionosoitusten merkiksi nyrkillä pöytää muutaman kerran. Kop kop kop! 

Muita eroja? Uskokaa tai älkää, ovat sveitsiläiset luentosaleissa joskus suomalaisiakin tuppisuisempaa sakkia. Välillä oma myötähäpeän tunteeni on ollut jopa niin voimakas, että olen ollut suorastaan pakotettu avaamaan suuni ja lausumaan itsestäänselvän vastauksen itsestäänselvään kysymykseen ja päästämään näin luennoitsijan piinasta vaikenevan salin edessä.

Sitten hieman fasiliteeteista. Koska Bernissä Alvar Aallon arkkitehtuuri on kohtuullisen tuntematon käsite, ovat myös yliopiston rakennukset erilaisia Jyväskylään verrattuna. Yliopiston päärakennus on vihitty käyttöön vuonna 1903 ja onkin ulko- ja sisäasultaan varsin mahtipontinen ilmestys. Sen päärappukäytävä muistuttaa lasimaalauksineeen ja freskoineen jopa enemmän temppeliä kuin koulua. Krumeluurit kelpasivat aikanaan myös muuan A. Einsteinille, joka kävi edellisen vuosisadan alussa lehtoroimassa fysiikan laitosta kolmen lukukauden ajan ja nosti samalla Bernin yliopiston parrasvaloihin.

Päärakennuksen edustalla on suuri nurmikkoalue, Grosse Schanze, jossa opiskelijat ja muukin väki pitävät lämpöisinä kesäpäivinä piknikkiä. Alakerran kahvilasta saa myös alkoholipitoisia virvoitusjuomia, mutta niiden nauttiminen kesken koulupäivän on tietysti täysin turmiollista, kuten kaikki tiedämme. Jos kuvittelit, että tässä on tarpeeksi, niin viime viikolla päärakennuksen edustalle rakennettiin myös eräänlainen keinotekoinen hiekkaranta palmuineen, baareineen ja riippukeinuineen. Virityksen ensimmäistä kertaa nähdessäni silmäni muljahtivat epäuskosta pari kertaa ympäri ja suu kääntyi pakonomaiseen hymyyn. Ai ai, kyllä täällä opiskelijaa hellitään.

Hieman erilaista tyylisuuntaa taas edustaa vanhaan tehdaskiinteistöön rakennettu Von Roll. Vuosisadan alun rautatievaihdetehdas on muutettu luentosaleiksi teollisuusrakennuksen vanhaa henkeä kunnioittaen. Sisustus on äärimmäisen simppeliä ja industrialistista mutta samalla toimivaa, ja rakennuksen sisälle on tarkoituksella jätetty näkyviin maalaamatonta seinää, teräksisiä tukipilareita ynnä muuta paikan historiasta kielivää. Käytävillä kuljeskellessa alkaa päässä väkisinkin soida Pink Floydin Another brick in the wall, sillä onhan vanhan teollisuusrakennuksen muuttaminen supertehokkaaksi maisteritehtaaksi suorastaan massiivinen aasinsilta kyseisen biisin sanomaan. Jotkut inhoavat, mutta minä tykkään.

Ai niin, muistin juuri, että loppukokeet lähestyvät kovaa vauhtia. Taidankin siis teroittaa kynäni ja lähteä takaisin opiskelemaan. Palataan!



Yliopiston päärakennus.


Päärakennuksen pääportaikko.
Näkymää Grosse Schanzelle hellepäivänä.
Saksan puhekurssin luennolla.

Luennon jälkeen.

Vanhat teollisuushallit uusiokäytössä.

Aula.
Maisteritehtaan käytävillä.
Autenttista materiaalia Advanced Valuation -kurssin luennolta.
Another brick in the wall.




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sveitsiläisyyttä metsästämässä

Vaihdon puolivälin ollessa käsillä ja arjen asetuttua uomiinsa ajattelin tiivistää muutamia huomoitani sveitsiläisestä elämänmenosta. Toki kaksi kuukautta uudessa maassa on vielä varsin lyhyt aika, mutta sen aikana ennättää jo aistimaan kansakunnan pulssia hieman pintaa syvemmältä ja suhteuttamaan sitä oman kotimaan meininkiin.

Alussa uuteen maahan tullessa kaikki on luonnollisesti uutta ja ihmeellistä, minkä tietää jokainen ulkomailla lomaillut. Vaikka Sveitsi onkin kulttuurillisesti monelta osin hyvin lähellä pohjoismaita ja Suomea, on myös täällä omat erikoisuutensa, joita suu ammollaan ihmetellä. Alpit, elintaso, historialliset rakennukset, sveitsinsaksa, paljonko juusto voi haista ja niin edelleen. Alussa tyypillistä on, että kaikkea katselee enemmän ja vähemmän vaaleanpunaisten lasien läpi oman kotimaan vaikuttaessa tylsältä kaiken uuden rinnalla. Koska Sveitsistä lisäksi  annetaan meille suomalaisille yleensä jonkinlaisen mallivaltion kuva, on hurmokseen erittäin helppo mennä mukaan. Tästä kaikesta ihmeellisestä olenkin jo koittanut kirjoittaa aiemmissa teksteissäni.

Kuherruskuukauden mentyä ohitse alkaa uudesta paikasta ja sen "pöhinästä" tekemään hiljalleen myös tarkemipia havaintoja. Keskustelut paikallisten sekä Sveitsissä pidempään asuneiden ulkomaalaisten kanssa avaavat näkymiä täkäläiseen sielumaisemaan. Niinpä havaintoja on syntynyt vaikkapa siitä, miten erilaisista kulttuurillisista alueista niinkin pieni maa kuin Sveitsi koostuu tai siitä, miten konservatiivista meiniki täällä on paikoin. Konservatiivisuus näkyy vaikkapa ulkomaalaisiin ja vähemmistöihin suhtautumisessa, tasa-arvoasioissa sekä yksinkertaisimmillaan kauppojen aukioloajoissa.

Sveitsiläistä ajatus- ja valtiomallia monessakin mielessä keskeisesti määrittävä asia ovat kantonit. Kantonien juuret ovat keskiaikaisissa kaupunkivaltioissa, jotka ovat historian saatossa liittoutuneet ja muodostaneet Sveitsin valtion. Aluksi syy liittoutumiselle oli puhtaasti puolustuksellinen. Yksittäisille kaupunkivaltioille oli eduksi muodostaa liittouma, jonka avulla pystyttäisiin puolustautumaan suurempia vihollisia vastaan. Valaliiton perustamisvuodekeksi katsotaan vuosi 1291, jolloin kolme ensimmäistä kantonia liittoutuivat muodostaen Sveitsin Valaliiton, Confederation Helvetican. Vähitellen liitto laajeni ja syntyi ajatus yhtenäisestä valtiosta pelkän puolustusliiton sijaan.

Luotaessa kansakunnan yhteistä identiteettiä tarvittiin luonnollisesti myös myytti, jonka kaikki kantonit voisivat tuntea omakseen. Niinpä kirjoitettiin näytelmä Wilhelm Tellistä. Kyseinen varsijousisankari siis on täkäläinen Väinämöinen, joka toimi konfederaation alkuaikoina kansallistunnon kohottajana. Vähitellen puolustusliiton ympärille kehittyi yhteistä lainsäädäntöä,  yhteinen valuutta ja niin edelleen.

Miten kantonit sitten vaikuttavat nykyään? Vaikka maa on kooltaan vain tuplasti Keski-Suomen kokoinen, se koostuu 26:sta hallinnollisesti melko itsenäisestä yksiköstä, jotka voivat suhteellisen vapaasti päättää esimerkiksi koulutuksen järjestämisestä, tuloveroprosentista ja muista suuristakin asioista. Tahtotila maassa  tuntuu olevan lisäksi se, että valtaa halutaan tulevaisuudessakin jakaa mahdollisimman paljon kantoneille Bundesratin sijaan. Kantonien määrästä johtuen lainsäädännöllisten toimielinten määrä Sveitsissä on melkoinen ja poliittinen järjestelmä vaikeaselkoinen. Tähän kun lisätään se, että maassa on yhteensä 2596 kuntaa (luit oikein), ei hallinnosta Sveitsissä ainakaan ole pulaa. Jos siis kotisuomen kuntauudistus kaikkine kiemuroineen hirvittää, tervetuloa Sveitsiin kokeilemaan!

Bundeshaus
Sveitsiläisen poliittisen järjestelmän erityispiirteenä on ns. suora kansandemokratia, joka tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta sekä oikeutta tehdä lakialoitteita, kunhan asian taakse saadaan 50.000 äänioikeutettua. Tällöin seurauksena on konfederaationlaajuinen äänestys, jossa päätös tehdään määräenemmistollä. Niinpä Sveitsissä kansanäänestellään milloin mistäkin asiasta, viimeisimpien joukossa mm. johtajien palkkojen rajoittamisesta. Äänestyksen käytännön toteutus on varsin mielenkiintoinen. Homma hoidetaan ns. postilaatikkokyselynä, jossa äänestyslipuke myöskin palautetaan postitse. Äänestäjien henkilöllisyyttä ei näin ollen pystytä mitenkään valvomaan. Varsin tyypillistä kuulemma onkin, että perheen pää saattaa käyttää niin halutessaan koko perheen äänet parhaaksi katsomallaan tavalla. Mielenkiintoinen anekdootti sveitsiläisen demokratian historiasta on, että naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1971 - miesten äänestämänä tietysti.

Kantonit Bundeshausin kattokuvussa. 
Toinen sveitsiläistä elämänmenoa keskeisesti määrittävä seikka on kieli. Maassa puhutaan kolmea valtakieltä (saksa, italia ja ranska), minkä lisäksi eräillä alueilla puhutaan retoromaania. Retoromaania puhuva vähemmistö on kuitenkin pieni, vain noin 60.000 puhujaa. Vaikka helposti voisi ajatella, että kieli on vain puhetta ja kirjoitusta, on se Sveitsin tapauksessa paljon muutakin. Siihen kytkeytyy myös erilainen mielenlaatu sekä lukemattomia kulttuuriin liittyviä seikkoja. Saksaa, Ranskaa ja Italiaa puhuvilla sveitsiläisillä on aivan selkeästi oma identiteettinsä sekä omat käsityksensä muilta kielialueilta tulevista oman maan kansalaisista. Aina nämä käsitykset eivät ole kovinkaan ruusuisia, mikä on tyypillistä etenkin syvimmillä sveitsinsaksaa puhuvilla alueilla. Tyypillistä on myös polittisten mielipiteiden jakautuminen kielialueiden mukaisesti tietyissä asioissa.

Omat kokemukseni kielialueista rajoittuvat suurimmaksi osaksi saksankieliseen Berniin, mutta toki olen tavannut myös muilta kielialueilta tulevia sveitsiläisiä. Havaintojeni mukaan esimerkiksi italiaa puhuvat ticinolaiset ovat keskimäärin lunkimpaa sakkia kuin vaikkapa saksaa puhuvat berniläiset. Myös ruoka- ja tapakulttuurissa Italian vaikutus ticinolaisiin on nähtävissä selvästi. Saksakielisillä alueilla asustavia ihmisiä kuvailisin yleisesti äärimmäisen täsmällisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi sekä hyvässä että pahassa. Tämä näkyy mm. kohtuullisen rajallisena kulttuuritarjontana ottaen huomioon, että Bern on kahdeksanmiljoonaisen kansan pääkaupunki. Maan läntisillä alueilla taas Ranskan vaikutus on selvästi läsnä. Paras kulttuuri- ja yökerhotarjonta löytyykin ranskankielisistä Genevestä ja Lausannesta. Myöskin pukeutumisessa on eroa. Siinä missä Keski-Sveitsin saksankielisillä alueilla turvaudutaan yleisesti käytännölliseen tuulipukumeininkiin,  ranskankielisillä alueilla tyylillä on todellakin väliä. Edelliset huomiot ovat toki vain muutamia näkyvimmistä, mutta antavat jonkinlaista osviittaa eri alueiden eroista.

Paikallista yhteiskuntaa hetken aikaa pällisteltyä tulee väkisinkin miettineeksi, mikä on se liima, jonka varaan sveitsiläinen kansallistunne rakentuu. Maa tuntuu nimittäin pienestä koostaan huolimatta olevan yllättävänkin blokkiintunut. Paikallisten kanssa asiaa pohdittuani olen saanut yleensä vastaukseksi jotain sen suuntaista, että vaikka sisäisiä erimielisyyksiä maasta löytyykin, vieraiden valtioiden edessä puhutaan kuitenkin yhdellä suulla.  Ehkäpä kyseessä onkin jonkinlainen järkiavioliitto, koska kiistaton tosiasia on, ettei yksittäisellä kantonilla voi olla juurikaan vaikutusvaltaa kansainvälisellä tasolla. Vaikka kahden kuukauden perusteella on mahdotonta vastata tyhjentävästi kysymykseen siitä mitä sveitsiläisyys on, olen varma, että se voi toimia vain Sveitsissä.












sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Rhone, Riviera, Räikkönen

Viikko takaperin lähdimme roadtripille Ranskaan, sillä olihan Sveitsissä tullut jo luuhattua yhteen putkeen lähes kaksi kuukautta. Kunnianhimoinen suunnitelmamme patonkimaan valloitukselle eteni reittiä Lyon-Marseille-Cannes-Nizza-Monaco. Alkumatka viihdyttäisiin siis Rhonen ympäristössä ja suistossa, minkä jälkeen siirryttäisiin ranskalaisen Rivieran sykkeeseen. Viiden kaupungin koluaminen neljässä päivässä tarkoittaisi  myös kohtuullisen tiukkaa aikataulua, mutta pitäähän roadtripillä muutakin tehdä kuin loikoilla palmun alla.

Torstaiaamuna autovuokraamon VW Touranin sisätilat joutuivat todelliseen tulikokeeseen, kun seitsemän hengen seurueemme sulloutui matkatavaroineen kyytiin. Tiivis tunnelma ei kuitenkaan menoa haitannut, kun käänsimme auton keulan kohti Geneven moottoritietä ja Ranskan rajaa. Tunnelmaa taikoi myös cd-levy, jolle jokainen oli valinnut musiikkia omasta kotimaastaan. Suomea levyllä edustivat mm. Karri Koira, JVG sekä J. KarjalainenLevyn avausraitana toimi hieman tuntemattomamman, mutta myöskin osittain suomalaisen elektronisen musiikin ryhmän, Above & Beyondin, kappale You got to goBiisin videolla nuoret kaverukset lähtevät roadtripille, joten mikäpä olisikaan sopinut paremmin hetkeen!

Muutaman tunnin ajettuamme saavuimme ensimmäiseen määränpäähämme, Rhonen varrella sijaitsevaan Lyoniin. Jo parkkihallissa oli helppo huomata, että maa oli vaihtunut. Sisällä nimittäin soi vienosti klassinen musiikki tunnelman ollessa jopa romanttisen puolella. Tämä ei olisi mitenkään mahdollista peripragmaattisessa Sveitsissä saati loskan ja Radio Novan täyttämissä suomalaisissa parkkihalleissa. Lyonissa vierailimme vanhassa kaupungissa sekä sitä vartioivassa katedraalissa, joka olikin tunnelmaltaan varsin vaikuttava paikka. Vanhasta kaupugista löysimme myös mielenkiintoisen miniatyyri- ja elokuvamuseon. Esillä oli mm. kuuluisissa elokuvissa käytettyjä hirviömaskeja, pienoismalleja ja muuta rekvisiittaa miniatyyrien lisäksi. Pienen pettymyken vanhalle Star Wars -fanille tuotti kuitenkin kuolemantähden puuttuminen valikoimista. No, toiseen kertaan.

Illan viiletessä asetimme navigaattorin määnpääksi  Rhonen suistolle sijoittuvan Marseillen. Puolen yön maissa saavuimme perille ja hakeuduimme hostelliimme, joka sijaisti vanhankaupungin välittömässä läheisyydessä. Jo yöllä oli aisittavissa, että olimme saapuneet täysin erilaiseen paikkaan kuin Lyon. Tunnelmaa korosti erityisesti myrsylukemia lähennellyt tuuli, joka lennätti roskia ympäriinsä kaupungin kapeilla ja pimeillä kujilla. Kaupungin historia yhtenä välimeren alueen suurimmista ja vanhimmista satamakaupungeista antaakin  Marseillelle sen omaleimaisen luonteensa. Paikka on toiminut tuhansien vuosien ajan eri kulttuurien sulattona, minkä huomaa helposti esimerkisi arkkitehtuurista, joka paikoin muistuttaa enemmän arabialaista tai afrikkalaista kuin eurooppalaista.

Majatalomme oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen ja viidentoista frangin hintaan sisältyi myös aamiainen. Siirryimme aamupalalta tutkimaan kaupunkia ja käveltyämme 50 metriä sai käsityksemme "erilaisesta kaupungista" välitöntä tukea. Porttikongissa pötkötti nimittäin kuollut mies. Tämän päättelimme siitä, että miehen silmät olivat auki, mutta elonmerkkejä ei näkynyt. Lisäksi hänen ympärillään ihmiset soittelivat johonkin hätäkeskusta vastaavaan instanssiin hyvin huolestuneen näköisinä.

Alkuillasta käänsimme auton nokan vielä kohti Cannesia ja Nizzaa. Pikavisiittimme Cannesiin suuntautui lähinnä rantakadun sykkeen fiilistelyyyn. Ajellessamme Porchejen ja Ferrarien seassa pitkin palmujen ja värivalojen reunustamaa rantabulevardia mieleeni palautui elävästi legendaarinen kolikkopeli Sega Rally sekä sen tarunomainen Riviera -rata.

Lauantaina tutustuimme vuorostamme Nizzan kaupunkiin, jossa meitä hellittiin auringonpaisteella ja peräti kymmenen asteen lämpötilalla. Olikin helppoa kuvitella miksi Ranskan Riviera on yksi maailman suosituimmista lomakohteista. Tunnelma kaupungissa on erittäin rento ja välimerellinen ja maisemat viimeisen päälle mukavat. Myöskin hintataso oli positiivinen yllätys Sveitsin tasoon tottuneelle. Päivän aikana tutustuimme jälleen vanhaan kaupunkiin sekä kipusimme sen liepeillä olevan vanhan linnoitusmäen päälle tutkimaan maisemia.

Illalla valloitusta odotti Monaco ja sen kuuluisa kasino kuskivuoron ollessa jälleen meikäläisellä. Monacossa parkkihallia etsiessämme onnistuin suunnistamaan paikallisen kerrostalon yksityiseen parkkihalliin. Joku asukas oli mennyt ilmeisesti juuri ennnen meitä ovesta sisään, minkä takia ovi halliin oli auki. Asia valkeni meille vasta poistuttuamme, kun totesimme hallin oven olevan kiinni ja aukeavan vain avaimella. Hetken odoteltuamme ovi aukesikin jonkun talon asukkaan tullessa ulos, ja pääsin ryöstämään oman automme takaisin kuin agentti konsanaan.

Naureskellessamme kasinon portailla koko jutulle tapahtui jälleen jotain yllättävää. Ranskalainen mies lähestyi minua ja ystävääni tarjoten ilmaisia lippuja piakkoin alkavaan konserttiin. Ohjelmassa olisi kuulemma Beethovenia viulistin, sellistin ja pianistin tulkitsemana. Niinpä rahan häviäminen kasinolla vaihtuikin osaltamme korkeakulttuuriin viereisessä Hotel de Paris Monte Carlossa. Vaikka Converseissa ja nahkarotsissa olo olikin hitusen alipukeutunut, oli koko juttu sen verran uskomaton, ettemme voineet kuin nauraa. 

Sunnuntaina herätessä oli helppoa olla suomalainen. Aamupalalla tiedotusvälineet hehkuttivat Kimi Räikköstä kauden avauskisan voitosta. Myös Italian puolella pysähtyessämme oli Jäämies tiedotusvälineiden luupin alla. Hyvä Kimi, you knew what you were doing! Kotiin ajellessamme keli oli koko matkan jotain surkean ja umpisurkean väliltä. Italian puolella saimme esimerkiksi niskaamme lunta kuin kotisuomessa konsanaan. Iltasella olimme kuitenkin onnellisesti kotona, ja niin oli ekskursiomme ranskalaisen Rivieran sydämeen saatu menestyksekkäästi päätökseen. Merci, France!



Lyon.
Lyonin katedraali.
Yläfemmat predatorin kanssa.
Feikkijournalismia.

Valkoinen talo elokuvasta Independence Day.
Elokuvamörköjä korjattavana.
Miniatyyrejä ihmettelemässä.
Miniatyyri #1
Miniatyyri #2
Lyonin vanhaa kaupunkia.

Port de Marseille.
Katujen filosofiaa.
Marseillen basiliskille on monta rappusta.
Maisemaa ja tuulta riiittää.

Cannes iltavaloissa.




Nizza.
Nizzan kivirantaa.

Korkeakulttuuria Monacossa.
Hotel de Paris.
Natural habitat.
Kotoisaa keliä Italiassa.










maanantai 18. maaliskuuta 2013

Keväänviettoa Geneveläisittäin

Viime viikonloppuna ohjelmaa järjestyi jälleen kuin tyhjästä, kun huomasimme, että Genevessä on menossa jokakeväinen megaluokan autonäyttely. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 83. kertaa ja autovalmistajien  keskuudessa se onkin yksi arvostetuimmista. Tämä näkyy mm. messuilla esiteltävien uutuusmallien määrässä. Autoiluaiheen koskettaessa minua hyvinkin läheltä päätös lähtemisestä ei ollut siis kovinkaan vaikea.

Periaatteen miehinä (ja naisena) tietysti autoilimme Geneveen junailun sijaan virittäytyäksemme samalla oikeaan tunnelmaan näyttelyä varten. Jotain järjestelyjen toimivuudesta kertoo se, että omia aivoja ei tarvinnut tapahtumaan löytääkseen käyttää juuri lainkaan. Opasteet parkkipaikalle, liikenteenohjaus sekä bussiyhteydet parkkipaikalta itse messuhallille toimivat kuin junan vessa tilanteeseen sopimatonta joukkoliikennekielikuvaa käyttääkseni. Jälleen kerran osoitus siitä, kuinka koko kansakunta tuntuu toimivan aivokirurgilta vaadittavalla tarkkuudella.

Autolla kohteeseen kuten asiaan kuuluu.
Vaikka suhtaudun ihmisten massakokoontumisiin monesti hieman penseästi, täytyy todeta, että messuhallin ulkopuolella olo oli kuin pikkupojalla. Jos joku tylsimys koittaa nyt itselleen vakuutella, että autoista innostuminen on lapsellista eikä millään mittapuulla järjenjuoksultaan terveen ihmislapsen hommaa, niin rohkenen olla eri mieltä. Vasta-argumenttina väitän, että mikäli hienot autot eivät väristä henkilökohtaista innostusviisaria laisinkaan, niin todennäköisesti henkilö on autuaan tietämätön siitä, millaisia fiiliksiä autoilu voi parhaimmillaan saada aikaan. Täysin syntistähän se on ilman muuta, mutta niin on kaikki muukin hauska tässä maailmassa. Nyt kuitenkin lätinät sikseen, sillä on aika astua pedon kitaan.

Suuresta houkutuksesta huolimatta en ala autotoimittajaksi enkä edes yritä kertoa, millaisia uutuusmalleja tai teknisiä hienouksia oli mikäkin valmistaja tuonut näytille. On kuitenkin eräs automerkki, jota en malta olla erikseen hehkutamatta: Aston Martin. Brittiläinen valmistaja, joka suutii mielestäni eleganttiudessaan ja urheilullisuudessaan kaikki muut. Sen jokaisen mallin hillityn sulava ja herrasmiesmäinen, mutta samalla äärimmäistä suorituskykyä uhkuva tyyli saa joskus jopa Ferrarit ja Lamborghinit tuntumaan pikkupoikien leikkiautoilta. Tätä mieltä olin ennen messuille menemistä ja entistä vakuuttuneempi asiasta olen nähtyäni kaikki mainitsemani superautot lähes vieretysten. Minua ei edes kiinnosta mikä niistä on nopein tai missä on eniten hevosvoimia. Yhdentekevää. Kenties ratkaiseva ero syntyykin jossain alitajuntani syövereissä. Kenties samaistun mielikuvissani enemmän Aston Martinilla ajavaan tuplanollilla varustettuun salaisen palvelun agenttiin kuin kuumaveriseen saapasmaan machoilijaan Ferrarin puikoissa.

Aston Martin - kyllä kiitos.
Vaikka edellisen esimerkin punninta on valitettavan hypoteettinen, on tunnerekisterin merkitys kulutushyödykkeiden kuninkaan valinnassa kiistatta mittava. Näyttelyssä tämä korostuu erityisesti, vaikka näennäisjärkevinä ihmisiolioina koitammekin muuta itsellemme väittää. Valtavan ristiriitaisten ärsykkeiden tulvan kohdatessa messukävijää päällimmäisenä mieleen jää nimittäin se, millainen tunnelma milläkin osastolla vallitsee. Onko se sympaattinen, kotoisa, tulevaisuushenkinen, vai kenties kitchinen, aneeminen tai muuten vain jämähtänyt. Tekninen etevyys toki tuo vakuuttavuutta, mutta koko homman voi pilata totaalisesti huonolla esillepanolla. Siksi ei olekaan yllättävää, että näyttelyssä oli tarjolla tanssia, soittoa ja visuaalisia tehosteita runsain mitoin. Seuraavassa videossa Fordin toteutus aiheesta.


Hyvä kysymys on myös se, miksi näyttely järjestetään juuri Genevessä. Vastaus tähänkin on hyvin yksinkertainen: missä on kysyntää, on myös tarjontaa. Sveitsissähän ostovoimaista porukkaa riittää ja lisäksi maantieteellinen sijainti on oivallinen. Erinomaisena esimerkkinä ostovoimasta toimikin eräs Ferrarin osastolla näkemäni tapaus. Yleensähän messuilla kalleimpien autojen välittömään läheisyyteen tai niiden sisälle on asiaa ainoastaan vip-vierailla. Ferrarin aidatulla vip-osastolla oli kuitenkin eräs malli (LaFerrari), joka oli vielä erikseen aidattu. Sen läheisyyteen ei siis ollut asiaa edes tavan vip-pulliaisella. Eräs venäläiseltä oligarkilta vaikuttanut herrasmies kuitenkin näytti kovasti neuvottelevan kaupoista Ferrari-jobbarin kanssa. Niinpä tuota miljoonan punnan punaista paholaista kiertäneet vitjat avattiin ja patu pääsi istukelemaan erikoisvartioidun Maranellon orin sisälle. Huvittavana seurauksena kaikki Ferrarin pilttuuta ympäröineet taatelintallaajat alkoivatkin kuvata pohattaa auton sijaan, mikä ei tuntunut lainkaan haittaavan miestä. Köyhät kyykkyyn!

Pitkä päivä näyttelyssä sai arvoisensa päätöksen takasin Berniin palattuamme. Kävelimme kadulla, kun takaamme kuului raa'asta voimasta viestivää murinaa. Sekunnin murto-osissa murina yltyi rujoksi karjunnaksi ja kyllä: Aston Martin Vanguish! Hetken olin kaivamassa kameraa esille, mutta totesin sen olevan turhaa, sillä perävalot olivat jo hävinneet kaukaisuuteen. Ihoni sen sijaan oli  edelleen kananlihalla ja korvissani soi kahdentoista sylinterin soittama väkevä sinfonia. Kenties vielä jonain kauniina päivänä kapellimestarin sauva on minun.

Autoja, autoja silmänkantamattomiiin.
Positiivisten muistijälkien synnyttämistä a'la Ford.
BMW:n scifilaboratoriohenkinen näyttelytila.
Future is here.
Jan ja Mercedeksen moottori.
Näyttelyn rumin -kilpailun suvereeni voittaja.
Unelma #2. Taustalla osastoista kaunein.

Maranellon meininkiä.