torstai 9. toukokuuta 2013

Kynänteroittajan päiväkirja

Sanan vaihto-opiskelija varsinaiseen merkitykseen pureuduttaessa tarkoittaa se ensisijaisesti ulkomailla opiskelevaa henkilöä. Virallisesti se ei siis tarkoita ulkomailla asuvaa henkilöä, joka on sangen kiinnostunut reissaamisesta, hauskanpidosta ja ulkomaalaisten ihmisten kanssa sosialisoimisesta, vaikka näillä piilo-opetussuunnitelmallisilla aktiviteeteilla tietysti oma merkittävä roolinsa kokonaisuudessa onkin. Siispä tällä kertaa ajattelin vihdoin kertoa siitä, millaista koulunkäynti Bernin yliopistossa oikein on.

Yhteensä Sveitsissä on kaksitoista yliopistoa, joista kaksi on teknillisiä korkeakouluja. Bernin yliopisto on kooltaan keskiluokkaa opiskelijamäärän keikkuessa 15.000 korvilla. Kampuksenkuluttajien määrällä mitattuna se on siis kooltaan hyvin lähellä Jyväskylän yliopistoa. Tiedekunnissa löytyy mm. teologiaa, lakia, liike- ja kansantaloustiedettä, lääketiedettä, eläinlääketiedettä, humanistisia aineita sekä luonnontieteitä. Kooltaan kaikki tiedekunnat ovat suhteellisen tasavahvoja ainoastaan eläinlääketieteen ja teologian jäädessä muita merkittävästi pienemmiksi.

Suomessa luen pääaineenani laskentatoimea. Täällä olen kuitenkin valinnut myös muiden aineiden kursseja siltä pohjalta, mitkä kuulostavat kiinnostavilta. Niinpä lukujärjestykseen on tarttunut kursseja kuten Euroopan integraatio, kansainvälinen henkilöstöhallinto sekä yritysarvostuksen syventävä kurssi. Paljon muutakin kiinnostavaa tietysti olisi ollut tarjolla.

Sitten muutamalla sanalla täkäläisen luentokulttuurin hienouksista. Ensimmäinen eroavaisuus on, että luentosalin ovi käy kesken luennon huomattavasti verkkaisemmin kuin Suomessa. Luokkaan tullaan ajoissa eikä sieltä poistuta kesken kaiken syyttä suotta. Tilaisuus on pyhitetty oppimiselle ja sekä luennoitsijat että opiskelijat tuntuvat ymmärtävän tämän. Onkin ollut hienoa huomata, että pääsääntöisesti luennoilta lähtiessä  olo on motivoituneempi kuin ennen paikalle saapumista eikä toisin päin.

Kursseista ja opetuksen tasosta yleensäkin on pelkästään positiivista kerrottavaa. Ralliharrastuksen harvinaisuus ilmeisesti korreloi suoraan puhutun englannin tasoon, sillä pääsääntöisesti täkäläiset luennoitsijat  heittävät läpyskää lähes natiivisti. Luennoilla istuminen onkin miellyttävää, kun samalla voi myös opetella englannin kielen kiemuroita. Saksankielisten kurssien valitsemiseen kanttini ei sen sijaan riittänyt, sillä mopolla ei ole asiaa moottoritielle.

Yllättävä ero on myös, että luennoilla ei törmää vastaavaan Macbook -armadaan kuin Suomessa, vaan vanhan koulun monistetut dialehtiöt rokkaavat edelleen. Välillä kesken luennon jopa havahtuu nostalgiseen rapinaan, kun kaikki vaihtavat monisteläpyskänsä sivua yhtä aikaa. (Tässä olisi erinomainen sauma elvyttää Pörssin kuihtunut kopiokonebisnes, arvon hallitus 13.) Kenties vähäisestä tietotekniikan määrästä johtuen ei myöskään facebookin pläräily tai Iltalehden tarjoamien sensaatiouutisten lukeminen kesken luennon ole aivan yhtä härskiä kuin meikäläisissä luentosaleissa, vaikka vanha stalkkeri on sitäkin havainnut. Paikallisiin erikoisuuksiin  myös kuuluu, että luennon päättyessä kuuluu koputtaa suosionosoitusten merkiksi nyrkillä pöytää muutaman kerran. Kop kop kop! 

Muita eroja? Uskokaa tai älkää, ovat sveitsiläiset luentosaleissa joskus suomalaisiakin tuppisuisempaa sakkia. Välillä oma myötähäpeän tunteeni on ollut jopa niin voimakas, että olen ollut suorastaan pakotettu avaamaan suuni ja lausumaan itsestäänselvän vastauksen itsestäänselvään kysymykseen ja päästämään näin luennoitsijan piinasta vaikenevan salin edessä.

Sitten hieman fasiliteeteista. Koska Bernissä Alvar Aallon arkkitehtuuri on kohtuullisen tuntematon käsite, ovat myös yliopiston rakennukset erilaisia Jyväskylään verrattuna. Yliopiston päärakennus on vihitty käyttöön vuonna 1903 ja onkin ulko- ja sisäasultaan varsin mahtipontinen ilmestys. Sen päärappukäytävä muistuttaa lasimaalauksineeen ja freskoineen jopa enemmän temppeliä kuin koulua. Krumeluurit kelpasivat aikanaan myös muuan A. Einsteinille, joka kävi edellisen vuosisadan alussa lehtoroimassa fysiikan laitosta kolmen lukukauden ajan ja nosti samalla Bernin yliopiston parrasvaloihin.

Päärakennuksen edustalla on suuri nurmikkoalue, Grosse Schanze, jossa opiskelijat ja muukin väki pitävät lämpöisinä kesäpäivinä piknikkiä. Alakerran kahvilasta saa myös alkoholipitoisia virvoitusjuomia, mutta niiden nauttiminen kesken koulupäivän on tietysti täysin turmiollista, kuten kaikki tiedämme. Jos kuvittelit, että tässä on tarpeeksi, niin viime viikolla päärakennuksen edustalle rakennettiin myös eräänlainen keinotekoinen hiekkaranta palmuineen, baareineen ja riippukeinuineen. Virityksen ensimmäistä kertaa nähdessäni silmäni muljahtivat epäuskosta pari kertaa ympäri ja suu kääntyi pakonomaiseen hymyyn. Ai ai, kyllä täällä opiskelijaa hellitään.

Hieman erilaista tyylisuuntaa taas edustaa vanhaan tehdaskiinteistöön rakennettu Von Roll. Vuosisadan alun rautatievaihdetehdas on muutettu luentosaleiksi teollisuusrakennuksen vanhaa henkeä kunnioittaen. Sisustus on äärimmäisen simppeliä ja industrialistista mutta samalla toimivaa, ja rakennuksen sisälle on tarkoituksella jätetty näkyviin maalaamatonta seinää, teräksisiä tukipilareita ynnä muuta paikan historiasta kielivää. Käytävillä kuljeskellessa alkaa päässä väkisinkin soida Pink Floydin Another brick in the wall, sillä onhan vanhan teollisuusrakennuksen muuttaminen supertehokkaaksi maisteritehtaaksi suorastaan massiivinen aasinsilta kyseisen biisin sanomaan. Jotkut inhoavat, mutta minä tykkään.

Ai niin, muistin juuri, että loppukokeet lähestyvät kovaa vauhtia. Taidankin siis teroittaa kynäni ja lähteä takaisin opiskelemaan. Palataan!



Yliopiston päärakennus.


Päärakennuksen pääportaikko.
Näkymää Grosse Schanzelle hellepäivänä.
Saksan puhekurssin luennolla.

Luennon jälkeen.

Vanhat teollisuushallit uusiokäytössä.

Aula.
Maisteritehtaan käytävillä.
Autenttista materiaalia Advanced Valuation -kurssin luennolta.
Another brick in the wall.