Kotini on linnani

Saavuttuani asuntolaan ja kauneusunilta herättyäni seuraavat ongelmat olivat länsimaalaista ihmistä kaksi eniten järsivää asiaa, eli toimimaton internet ja kurniva maha (tuossa nimenomaisessa järjestyksessä). Netti saatiin pian pelittämään avuliaan sisäkön opastuksella ja välittömät esteet ruuan hankkimiselle oli näin poistettu. Enää oli löydettävä adapteri pistorasiaan, jotta saataisiin ionit virtaamaan kohti läppärin tyhjentynyttä akkua. Tutkimuskävelyllä ruokakauppa löytyi kohtuullisen vaivattomasti ja niinpä aamuöiset dönerinrippeet saivat pian vatsassani seuraa.

Majoittuessa oli luonnollisesti luotava katsaus myös asuntolan yleisiin fasiliteetteihin. Perusajatuksena on, että yhdellä käytävällä majailee noin kymmenen asukasta, jotka jakavat saman keittiön. Jokaisella asukkaalla on ikioma huone, mutta vessa sekä suihku jaetaan seinänaapurin kanssa. Oma huone on varsin viihtyisä, vaikkei mistään design-luukusta voikaan puhua. Hipserimäisenä sisustuksellisena yksityiskohtana mainittakoon jousilla varustettu punainen kirjoituspöydän lamppu, jollaista J. Karjalainenkin aikanaan eräässä laulussaan  todennäköisesti rämpytteli. Kotoisalla kortsu -indikaattorilla (Kortepohja, toim. huom.) mitattuna kyse on siis varsin kelpo kämpästä, ainakin mikäli vertailukohdaksi otetaan DDR. Ulkoapäin asuntolarakennuksen visuaalista vetovoimaa voi toki hyvinkin verrata oman ylioppilaskylämme päämausoleumiin.

Asuntola. Oma lukaalini sijaitsee 1. kerroksessa.

Koodinimi karhunpesä. Ja lamppu.

Kyökissä pyöriessäni tapasin myös käytävän muita asukkeja ja kävi ilmi, että olen ensimmäisten saapuneiden vaihtareiden joukossa. Lisäksi ymmärsin, että käytävällämme asuvat muut opiskelijat ovat pääasiassa muualta Berniin muuttaneita sveitsiläisiä sekä tutkinto-opiskelijoita. Tämähän sopii minulle mainiosti, sillä olin ennen vaihtoani kuullut monien kertovan paikallisiin tutustumiseen olevan yllättävän vaikeaa. Jaetun keittiön myötä pitäisi kulttuurisen kanssakäymisen kuitenkin mahdollistua esteettömästi.

Tässä vaiheessa olen myös ennättänyt tekemään muutamia havaintoja alueesta, jolla asuntolamme sijaitsee. Kyseessä on Pohjois-Bümplizin kaupunginosa keskustan länsipuolella, joka kuulemani mukaan on paikallinen ghetto. Täytyy sanoa, että kovin on siisti sveitsinpojan versio ghetosta. Talot ovat ehkä hieman rumia, mutta lähiöbaarit loistavat poissaolollaan eikä Peroja, Raneja tai muitakaan sekakäyttäjä-Seppoja näy mailla eikä halmeilla. Korkeintaan silloin tällöin jokin nuorisoporukka saattaa tulla kadulla vastaan ja kuunnella iPhonestaan kovaäänisesti räppiä tai muuta epäsovinnaista musiikkia. Kaikkialla on lisäksi todella siistiä. Tämä fiilis siis muutaman päivän perusteella, enkä pistä ollenkaan pahakseni jos kyseinen fiilis myös säilyy.

Kaupungin keskustaan en ole vielä kovin perusteellisesti tutustunut. Bernissä kuitenkin asustaa noin 120 000 silmä- ja korvaparia, eli asukasluvulla mitattuna kyse on Jyväskylän kokoisesta kaupungista. Ensivaikutelmien perusteella Bern tuntuu kuitenkin Jyväskylää suuremmalta. Tämä selittynee sillä, että Bern on pinta-alalla mitattuna huomattavasti Jyväskylää pienempi. Populaa siis vilisee kadulla ja julkisissa silmiinpistävästi enemmän kuin nykäskylässä. Lisäksi kyseessä on liikenteen keskittymä, mikä näkyy erityisesti rautatieasemalla liikuttaessa. Sveitsiläiset ovatkin rautatiehullua kansaa, heille nimittäin kertyy eniten junailukilometrejä vuodessa asukasta kohden koko maailmassa - jopa ennen japanilaisia.

Elämä rullailee Sveitsin mittellandissa siis eteenpäin varsin mukavasti ja kelikin on kesäinen kuin mikä   lämpötilan pyöriessä lähempänä kymmentä lämpöastetta. Seuraavana koettelemuksena vastaan tulee saksan preppauskurssi, mutta siitä lisää tuonnempana.